perjantai 25. marraskuuta 2016

Studiokuvaamisen ensiaskeleet



Heipsun!

Tämän kuun alussa järjestettiin Nuorten valokuvaajien toimesta mahdollisuus päästä tutustumaan studiokuvaamisen ihmeelliseen maailmaan. Muistan tuon päivän olleen hyvin kiireinen ja juoksin joka paikkaan. Vielä viimeisiin lähtöminuutteihin asti arvoin menemistä, mutta lopulta päätin harrastuksen vievän voiton. Siispä pakkauduin autoon kera kameran ja suuntasin Studio 31:lle.

Alku hankaluuksien ja Tanjan neuvojen avulla löysin lopulta sisälle lämpimään. Tuolloin oli paljon lunta maassa ja ihan tajuttoman kylmä! Astuin autosta ulos ja jäädytin näppini siinä ohjeita kysellessä.

Studiolla katselin ympärilleni hyvin kiinnostuneena. Paljon rekvisiittaa, siis PALJON. Se, mikä ei ollut kuvausaluetta, oli erilaisten vaaterekkien, tuolien, sohvan ja vaikka minkä muun kuvaus hilpetöörin peitossa. Mekin käytettiin paljon noita ympäriltä löytyviä juttuja kuvissa, kuten tuossa ensimmäisessä kuvassa olevaa sohvaa tai toisen kuvan tynnyriä.

Pääsin kuvailemaan mustalle taustalle ja kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä! En rehellisesti sanottuna onnistunut ottamaan kuin pari onnistunutta kuvaa, vaikka neuvoja ympäriltä saikin koko ajan. Tanjalle tuotiin paljon rekvisiitta juttuja ja ehdottomasti alla olevan kuvan sulka ja siivet -yhdistelmä on lempparini!

Kun olin oman vuoroni käyttänyt, jäin jutustelemaan muiden kanssa. Tuli puhetta siitä, ettei malleja ole tarpeeksi ja ilmoitin halukkuuteni toimia myös mallina. Päädyin siis ihan vahingon kautta erään Marian sekä Joonan kuvattavaksi. Pakko kyllä sanoa, että nautin! Pitkästä aikaa sai vain heittäytyä ja tehdä mitä mieleen juolahti. Innolla odottelen muita minusta otettuja kuvia ;)

 photo tanjastudiolla 1 of 1_zpsickj8dm9.jpg
Malli: Tanja Paajala

Innostuin studiokuvaamisesta niin paljon, että päädyin viikon sisään kuvaamaan lisää! Tällä kertaa kyseessä oli opiskelijastudio ylioppilaskylässä. Tuo tila oli matala (sain kämmenet kattoon ongelmitta) ja karu. Radiokin toimi vain silloin, kun joku seisoi oikealla paikalla! :D Studiolle minua opastamaan lähti Tomi ja malliksi Minorea (hänestä toinen postaus täällä >KLIK<).

Minoreaa kysellessäni ehdotin hänen cosplay-taustasta tietäen valitsemaan asun, josta haluaisi kuvia. Alla olevaan asuun hän päätyi ja tykästyin niin paljon! Tuo huulipuna on muuten todella herkullinen ;)

Tällä kertaa suurin osa kuvista onnistui ja pääsin oikeasti testailemaan valojen kanssa toimimista. Nyt osasin jopa huomioida asioita, toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Me Tomin kanssa säädettiin hirveästi ja ihanan kärsivällisesti Minorea jaksoi odotella aina pohdintojen välissä. Opin tuolta kerralta niin paljon lisää! Ehkäpä joku kerta lähden kokeilemaan jonkin oman projektin kanssa uudestaan.

Tällaisia kokemuksia minulla studiokuvaamisen aloittamisesta.
Onko teillä kysyttävää?




tiistai 22. marraskuuta 2016

Hakuammuntaa vai onnistuminen?

Minulla meni hermot. Miljoona kertaa. Turhauduin. Yritin uudestaan. Korjasin ja yritin piilottaa aiempia virheitä.

Siinä päällimmäisiä fiiliksiä, joita tunsin näitä kuvia edeltäneessä meikkaushetkessä.

 photo ilona metsss 3 of 3_zpslac8vwpk.jpg

Malli: Ilona Anttila

Me aloitettiin Ilonan kanssa ihan erilaisella suunnitelmalla, joka kariutui aika nopeasti siihen, etteivät meikkini olleet tarpeeksi pigmenttisiä halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämän aion korjata mahdollisimman pian, jotta vastaisuudessa saan ideani toteutettua eikä tule tällaisia "no jos kokeillaan näin" -tilanteita.

Tavoiteltiin paljon värikkäämpää lopputulosta, mutta päädyttiinkin tällaiseen hieman nukkemaiseen tyyliin. Lopputulokseen olen oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen kaiken sen sähläämisen ja epätoivon jälkeen. Meinasin monesti heittää hanskat tiskiin ja ehdottaa kuvausten siirtämistä. Itsepintaisesti sitä kuitenkin jatkettiin, onneksi oli kärsivällinen ilopilleri mallina!

Hetken mielijohteesta lisäsin nuo mustat "kolmiot" poskille, mikä tekikin tähän sen "jutun". Pääajatus miula olikin kuvailla miun viimeaikaisista kuvista poikkeavia otoksia. Lähdettiin hakemaan hieman erikoisempaa ja lopulta saavutettiinkin se!

Käytiin kuvailemassa ihan tässä lähellä Harjulla. Kokeiltiin iloista, surullista, ahdistunutta... Kyllä näistä otoksista monta lempparia löytyi! Kiitokset Ilonalle kärsivällisyydestä ja rohkaisevista sanoista, ensi kerralla paremmalla menestyksellä meikin suhteen ;)

Heipsun o/

 photo ilona metsss 2 of 3_zpsv3bmq1hb.jpg

 photo ilona metsss 1 of 3_zpsakytyyqt.jpg

lauantai 5. marraskuuta 2016

Graffititaustalla henkilökuvia

 photo graffitikuvia 1 of 6_zpsdwty7bka.jpg

Malli: Tanja Paajala

Päivitin blogin ulkoasua tässä pari päivää sitten, nyt tämä on paljon enemmän omannäköinen! Bannerikuva on otettu aikalailla niihin aikoihin, kun muutin Jyväskylään, tykkään siitä todella, todella paljon!

Kuten varmasti aiempia postauksiani lukeneet ovat huomanneet, olen päässyt kuvailemaan ihmisiä paljon enemmän kuin aiemmin. Tälläkin kertaa pääsin harjoittelemaan ja kameran eteen eksyi Tanja Paajala. Hän etsi Jyväskylän mallit & valokuvaajat -ryhmässä kuvaajaa ja otin häneen asian tiimoilta yhteyttä.

Tanjan kanssa meillä syntyi aika nopeasti molemmille sopiva suunnitelma paikasta ja tyylistä kuvata, yhteisen ajan löytyminen sen sijaan tuotti hieman ongelmia. Muutaman töistä sekä kipeenä olemisesta johtuneen peruuntumisen jälkeen päästiin vihdoin kuvailemaan!

 photo graffitikuvia 2 of 6_zpstrdklwet.jpg

 photo graffitikuvia 3 of 6_zps47vh3fqh.jpg

Ajatuksena oli ottaa street look henkisiä kuvia graffitiseinän edessä.

Kuvausaamun jännitysmomentiksi kehittyi epävarmuus siitä, ollaanko menossa samalla graffitiseinälle! En tunne vielä kovin hyvin Jyväskylää ja Tanja sanoi käyvänsä vielä siinä ja siinä S-marketissa ennen tuloa. Tarkastellessani google mapsistä sijaintiani markettiin nähden huomasin, että oltiin ihan eri puolilla kaupunkia.

Onneksi jonkin ajan kuluttua Tanja saapuikin autokyydillä paikalle eikä meidän tarvinnut käydä säätämään sijaintien kanssa. Olimme siis olleet samalla kartalla kumpikin, onneksi!

Tanjan kanssa oli helppoa lähteä kuvailemaan, meidän "tyyli" sopi tosi kivasti yhteen ja kuvaamisen lomassa enemmänkin juteltiin kaikesta maan ja taivaan välissä kuin itse kuvauksiin liittyviä juttuja. Välillä kokeiltiin uusiksi jotain, mikä näytti hyvälle, mutta vaati pientä hiomista. Yleensä vika oli kuvaajassa, joka onnistui rajaamaan kintut pois kuvasta, hups.

Mitäs olette mieltä? :)

 photo graffitikuvia 4 of 6_zps844qo8el.jpg

 photo graffitikuvia 5 of 6_zpsopo9sfdr.jpg

 photo graffitikuvia 6 of 6_zps2ealwblw.jpg