Ensimmäinen heinäkuuta istuuduin tietokoneen ääreen. Tiedot opiskelupaikoista olivat juuri tulleet, sähköposti ilmoittanut tuloskirjeestä. Se kertoi, että minut oli hyväksytty agrologiksi Jyväskylän ammattikorkeaan... ja 10. varasijan olevan yliopistoon, sinne minne todella haluan. Minut, joka olin maani myynyt ja itkukurkussa lähdin pääsykokeista (>KLIK<), oli sijoitettu varasijalle 10! En saattanut uskoa sitä, en kyennyt ymmärtämään ja olin onnesta soikeana. Eivät ne kokeet menneetkään niin surkeasti. Kirjettä tarkemmin lukiessa selvisi myös seuraavaa: Koepistemääräni: 40,33 Alin hyväksytty: 41,67. Voiko olla todellista?! Niin lähellä!
'Mitäs nyt?' oli varmaan ensimmäinen ajatus, kun lopulta rauhotuin istumaan ja miettimään. Olin pyöritellyt päässäni kesäkuun loppu puolella jo vaihtoehtoja. Niistä päällimmäisin oli, etten ottaisi ammattikorkeakoulun paikkaa vastaan ensikertalaiskiintiön säilymisen ja rahallisen tilanteen vuoksi. Kyseinen koulu sijaitsee kaukana Jyväskylän keskustasta ja varmaa oli, että haluaisin muuttaa n. 5km säteelle keskustasta. Opintotuella ja -lainalla ei olisi järkeä edes harkita kyseisen koulun aloittamista, jos sitä ei todella haluaisi. Ajattelin myös muuttavani Jyväskylään ja jatkavani lomittajana siellä.
Suoraan sanottuna olin niin 100% varma, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia yliopistoon pääsyyn tänä vuonna. Nyt minulla on vielä 15. elokuuta asti toivoa ja olen tällä hetkellä sijalla 7.! Kun tuo pommi pikku hiljaa iskostui päähäni, sai ammattikorkeakoulu kieltävän vastauksen. En aio lähteä kouluun, johon en täydellä innolla ole menossa (vain hakeakseni seuraavana keväänä uudestaan yliopistoon). Annan mieluummin paikkani toiselle, joka sen haluaa.
Jyväskylä jäi kuitenkin pyörimään mieleeni myös suuremmin. Paljon kavereita on muuttanut opintojen perässä sinne, eikä minulla montakaan jää tänne Savonlinnaan harvojen vaihtaessa maisemaa kuka minnekin. Minulla olisi vain perhe ja työ täällä, mikäli jäisin. Tietenkin uusiin ihmisiin voisi tutustua, täällähän voisi tapahtua vaikka mitä. Mutta entä jos lähdenkin katsomaan maailmaa? Uusi kaupunki, uudet kujeet. Niin paljon voisi tapahtua kummassakin.
Mikä tässä kaikessa ajatusmyrskyssä on nyt lopputulema? Minusta tulee Jyväskyläläinen elo- tai syyskuussa. Levitän siipeni ja lähden kokeilemaan onneani uudessa maakunnassa ja kaupungissa. Äidin kanssa asioita pohtiessa hän sanoi: "Jos lähtee, voi aina tulla takaisin. Mutta jos ei lähde, ei koskaan voi palata." Minulla tulee aina olemaan koti Savonlinnassa ja voin aina palata sinne. Olen onnellinen ja ylpeä perheestäni, heidän antamastaan tuesta sekä kannustuksesta.
Mitä en vielä syksystä muuton lisäksi tiedä, on se, aloitanko syksyni yliopisto-opiskelijana vai uuteen kaupunkiin tutustuvana työläisenä (vai työnhakijana). Kaikesta jännittämisestä huolimatta aion ryhtyä tähän!
'Mitäs nyt?' oli varmaan ensimmäinen ajatus, kun lopulta rauhotuin istumaan ja miettimään. Olin pyöritellyt päässäni kesäkuun loppu puolella jo vaihtoehtoja. Niistä päällimmäisin oli, etten ottaisi ammattikorkeakoulun paikkaa vastaan ensikertalaiskiintiön säilymisen ja rahallisen tilanteen vuoksi. Kyseinen koulu sijaitsee kaukana Jyväskylän keskustasta ja varmaa oli, että haluaisin muuttaa n. 5km säteelle keskustasta. Opintotuella ja -lainalla ei olisi järkeä edes harkita kyseisen koulun aloittamista, jos sitä ei todella haluaisi. Ajattelin myös muuttavani Jyväskylään ja jatkavani lomittajana siellä.
Suoraan sanottuna olin niin 100% varma, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia yliopistoon pääsyyn tänä vuonna. Nyt minulla on vielä 15. elokuuta asti toivoa ja olen tällä hetkellä sijalla 7.! Kun tuo pommi pikku hiljaa iskostui päähäni, sai ammattikorkeakoulu kieltävän vastauksen. En aio lähteä kouluun, johon en täydellä innolla ole menossa (vain hakeakseni seuraavana keväänä uudestaan yliopistoon). Annan mieluummin paikkani toiselle, joka sen haluaa.
Jyväskylä jäi kuitenkin pyörimään mieleeni myös suuremmin. Paljon kavereita on muuttanut opintojen perässä sinne, eikä minulla montakaan jää tänne Savonlinnaan harvojen vaihtaessa maisemaa kuka minnekin. Minulla olisi vain perhe ja työ täällä, mikäli jäisin. Tietenkin uusiin ihmisiin voisi tutustua, täällähän voisi tapahtua vaikka mitä. Mutta entä jos lähdenkin katsomaan maailmaa? Uusi kaupunki, uudet kujeet. Niin paljon voisi tapahtua kummassakin.
Mikä tässä kaikessa ajatusmyrskyssä on nyt lopputulema? Minusta tulee Jyväskyläläinen elo- tai syyskuussa. Levitän siipeni ja lähden kokeilemaan onneani uudessa maakunnassa ja kaupungissa. Äidin kanssa asioita pohtiessa hän sanoi: "Jos lähtee, voi aina tulla takaisin. Mutta jos ei lähde, ei koskaan voi palata." Minulla tulee aina olemaan koti Savonlinnassa ja voin aina palata sinne. Olen onnellinen ja ylpeä perheestäni, heidän antamastaan tuesta sekä kannustuksesta.
Mitä en vielä syksystä muuton lisäksi tiedä, on se, aloitanko syksyni yliopisto-opiskelijana vai uuteen kaupunkiin tutustuvana työläisenä (vai työnhakijana). Kaikesta jännittämisestä huolimatta aion ryhtyä tähän!
Go for it!
VastaaPoista