Ihmismieli on siitä jännä, että se kykenee muokkaamaan asioista positiivisia monen vuoden jälkeen. Mahdollisesti myös hyvinkin nopean aikataulun mukaan. Jokin asia, joka on satuttanut vielä parisen vuotta sitten saattaakin aiheuttaa tänä päivänä hallitsemattoman hymyn kasvoille.
Nelisen vuotta sitten, kun aloittelin tätä blogia, julkaisin tähän reissuun liittyen kolme kuvaa. Ne olivat mielestäni parhaimmat kaikista 976 kuvasta. Kuvien ottamiseen liittyi valtava määrä tunteita ja ajatuksia, päivä ei ollut kaikkein paras. Minulla oli aika isosti hälläväliä asenne näiden ottamiseen. Nyt, neljän vuoden jälkeen, eksyin katselemaan vanhoja valokuvakansioita ja mitä löysinkään.
Muistan tuon päivän niin monin tavoin. Joskus sen muisteleminen toi pahan maun suuhun, mutta nyt useamman vuoden jälkeen vaan hymyilyttää. "Olinpas typerä kakara joskus", ajatukset kertovat minulle.
Onneksi nämä tuli otettua, vielä suuremmaksi onneksi myös säästettyä. Näiden löytyminen oli parasta, mitä on hetkeen tapahtunut. Sain pitkään kateissa olleen kuvausinspiraation, vielä isomman kiitoksen voisin ojentaa kuvissa esiintyvälle Lauralle. Päivän piristyskuvia löytyi nimittäin useampiakin näiden joukosta: milloin hän yritti syödä jotain sientä, milloin hypittiin puuhun ja milloin taas irvailtiin kameralle.
Upea asenne olla kuvattavana!
Näistä kuvista innostuneena kohti uusia haasteita ja tuulia ;) Laittakaahan kommenttia, mitä tykkäsitte tälläisistä kuvista?
