perjantai 3. maaliskuuta 2017

Valokuvaajien grillausretki

 photo blogiin 1 of 4_zpsqtz7l74k.jpg
Malli: Lotta Jokiniemi
Tästä on jo tovi aikaa, kun Jyväskylän yksikkö Nuoret valokuvaajat -yhteisöstä järjesti photowalk tapahtuman. Ajatuksena photowalkissa on se, että kokoonnutaan isommalla porukalla, kävellään ja kuvataan siinä ohessa.

Meitä kokoontui noin kymmenen hengen porukka erään metsän laidassa olevalle parkkipaikalle, mistä sitten suunnattiin suoraan makkaranpaistopisteelle jonnekin niemenkärkeen. Sää oli tasaisen harmaa, pakkasen puolella. Aiempien päivien sulat olivat muuttaneet polut jäätiköksi ja tuntui, että me enemmän luisteltiin grillipaikalle kuin käveltiin. Varmaan itse kullakin oli se klassinen "ei minusta väliä, mutta kamera!" -ajatus mielessä! :D

 photo blogiin 2 of 4_zpsyxvr9vnk.jpg

Ennen tätä reissua minulla oli takana yksi epäonnistunut kuvausreissu. Oltiin lähdössä isommalla porukalla vähän samassa hengessä kuin tämä photowalk, mutta lopulta meitä olikin vain kolme. Ja meistä kolmesta olin ainoa, joka suostui olemaan kameran edessä. Siksi odotinkin tätä reissua ihan superpaljon!

Siksi varmaan nappasin Lotan kameran eteen heti, kun sain mahdollisuuden. Meistä taisi varmaan kummastakin tuntua todella tönköltä tehdä yhtään mitään, monestakin syystä. Ensinnäkin me ei tunnettu entuudestaan ja tilanne oli kummallekin ensimmäinen sinä päivänä. Oltiin "jäisiä", mutta omasta mielestäni yllä olevat ruudut ovat todella onnistuneita siitä huolimatta! Myöhemmin alkoikin jo sujua paremmin.

 photo blogiin2 1 of 2_zpsbasdq42z.jpg

 photo blogiin 3 of 4_zpssunnyc0k.jpg
Matkalla mukana oli kyllä koko seurueen päätähti ja show varas, kleinspitzi rotuinen koira Elli. Kaikilta kuvaajilta taitaa löytyä ruutuja tästä otuksesta, mutta tuohan on niin älyttömän valloittava! Ei sitä voinut vastustaa, kuvaushalua nimittäin.

Retken alkaessa kääntyä loppua kohti ja valon alkaessa kadota ympäriltä, sain kuningasidean. Menimpä maailman surkeimmalla objektiivivalinnalla (Nikon Af-s 55-300/4.5-5.6g VR) kuusimetsän havujen alle kuvailemaan Hannelen kanssa. Minulla oli kiva visio taustan hyödyntämisestä ja siitä millaisia kuvia mättäiden keskellä voisi saada. Hannelella oli niin kiva villapaitakin! No, eipä miula valovoima oikein riittänyt ja jouduin nostamaan ISO-arvon pilviin asti, ettei käsivaralla otetut kuvat suttaantuneet ihan kokonaan.

Onneksi Tomi tuli pelastamaan ja lainasi 85mm/1.8, otinkin viimeiset kuvat sillä. Alla olevista kuvista ylempi on otettu omalla ja alempi taas lainaobjektiivilla. Ero rakeisuudessa on valtava!

Päällimmäiseksi reissusta jäi hyvä fiilis, olen ehdottomasti valmis lähtemään toistekin! Mukaan tarttui kuvien lisäksi uusia tuttavuuksia, pari uutta oppia kamerasta sekä savunhajuinen takki.


 photo blogiin 4 of 4_zpsthqtuszy.jpg
Malli: Hannele Myllymäki

 photo blogiin2 2 of 2_zpsyvezwkzq.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kamera Nikon D7000
Objektiiveina Nikon af-s dx 18-55mm
Nikkor Af-s 55-300/4.5-5.6g VR
Nikkor Af-s 85mm 1.8G