Valokuvaajien grillausretki

Malli: Lotta Jokiniemi

Tästä on jo tovi aikaa, kun Jyväskylän yksikkö Nuoret valokuvaajat -yhteisöstä järjesti photowalk tapahtuman. Ajatuksena photowalkissa on se, että kokoonnutaan isommalla porukalla, kävellään ja kuvataan siinä ohessa.

Meitä kokoontui noin kymmenen hengen porukka erään metsän laidassa olevalle parkkipaikalle, mistä sitten suunnattiin suoraan makkaranpaistopisteelle jonnekin niemenkärkeen. Sää oli tasaisen harmaa, pakkasen puolella. Aiempien päivien sulat olivat muuttaneet polut jäätiköksi ja tuntui, että me enemmän luisteltiin grillipaikalle kuin käveltiin. Varmaan itse kullakin oli se klassinen "ei minusta väliä, mutta kamera!" -ajatus mielessä! :D

Ennen tätä reissua minulla oli takana yksi epäonnistunut kuvausreissu. Oltiin lähdössä isommalla porukalla vähän samassa hengessä kuin tämä photowalk, mutta lopulta meitä olikin vain kolme. Ja meistä kolmesta olin ainoa, joka suostui olemaan kameran edessä. Siksi odotinkin tätä reissua ihan superpaljon!

Siksi varmaan nappasin Lotan kameran eteen heti, kun sain mahdollisuuden. Meistä taisi varmaan kummastakin tuntua todella tönköltä tehdä yhtään mitään, monestakin syystä. Ensinnäkin me ei tunnettu entuudestaan ja tilanne oli kummallekin ensimmäinen sinä päivänä. Oltiin "jäisiä", mutta omasta mielestäni yllä olevat ruudut ovat todella onnistuneita siitä huolimatta! Myöhemmin alkoikin jo sujua paremmin.

Matkalla mukana oli kyllä koko seurueen päätähti ja show varas, kleinspitzi rotuinen koira Elli. Kaikilta kuvaajilta taitaa löytyä ruutuja tästä otuksesta, mutta tuohan on niin älyttömän valloittava! Ei sitä voinut vastustaa, kuvaushalua nimittäin.

Retken alkaessa kääntyä loppua kohti ja valon alkaessa kadota ympäriltä, sain kuningasidean. Menimpä maailman surkeimmalla objektiivivalinnalla (Nikon Af-s 55-300/4.5-5.6g VR) kuusimetsän havujen alle kuvailemaan Hannelen kanssa. Minulla oli kiva visio taustan hyödyntämisestä ja siitä millaisia kuvia mättäiden keskellä voisi saada. Hannelella oli niin kiva villapaitakin! No, eipä miula valovoima oikein riittänyt ja jouduin nostamaan ISO-arvon pilviin asti, ettei käsivaralla otetut kuvat suttaantuneet ihan kokonaan.

Onneksi Tomi tuli pelastamaan ja lainasi 85mm/1.8, otinkin viimeiset kuvat sillä. Alla olevista kuvista ylempi on otettu omalla ja alempi taas lainaobjektiivilla. Ero rakeisuudessa on valtava!

Päällimmäiseksi reissusta jäi hyvä fiilis, olen ehdottomasti valmis lähtemään toistekin! Mukaan tarttui kuvien lisäksi uusia tuttavuuksia, pari uutta oppia kamerasta sekä savunhajuinen takki.

Malli: Hannele Myllymäki

Vuosi 2017, tervetuloa!

Hei!

Joulukuu hujahti ihan liian nopeasti ohitse. En ehtinyt tehdä yhtään mitään järkevää eikä kamerakaan montaa kertaa laukusta ulostautunut. Uutenavuotenakaan en ottanut yhden yhtä kuvaa sillä, en kyllä joulunakaan. Tavallaan on tuntunut siltä kuin olisi voinut katsella tiimalasin tapaan päivien lipuvan. Ja lopulta, aika vain loppui. Vuoden 2016 viimeinen sekuntti kului ja vuosi 2017 saapui riesaksemme.

Tämän kaiken saamattomuuteni kunniaksi tämän postauksen kuvat ovat päivältä, jolloin aloitin Kudottu -nimisen kuvasarjani (>KLIK<) Miss Misandaen kanssa (>KLIK<). Päädyttiin vahingossa kokeilemaan tällaisia otoksia.

Kyseessä on kuvat, jotka on otettu hämärässä, lähes valottomassa kanakopissa, pitkällä valotusajalla ja kameran omalla salamalla. Näistä tuli omasta mielestäni todella kivoja! En ole oikeastaan edes muokannut yhtäkään näistä, niin kivoja nämä olivat jo koneelle siirrettäessä.

Nyt kuitenkin, kohti uusia tuulia ja uutta tulevaa vuotta. Katsotaan mitä vuosi 2017 tuo tullessaan ja karistetaan 2016 tuomat tomut lahkeista. Hyvää talven jatkoa kaikille!

Studiokuvaamisen ensiaskeleet

Kuva: Joona-Petteri Yli-Sorvari

Kuva: Joona-Petteri Yli-Sorvari

Heipsun!

Tämän kuun alussa järjestettiin Nuorten valokuvaajien toimesta mahdollisuus päästä tutustumaan studiokuvaamisen ihmeelliseen maailmaan. Muistan tuon päivän olleen hyvin kiireinen ja juoksin joka paikkaan. Vielä viimeisiin lähtöminuutteihin asti arvoin menemistä, mutta lopulta päätin harrastuksen vievän voiton. Siispä pakkauduin autoon kera kameran ja suuntasin Studio 31:lle.

Alku hankaluuksien ja Tanjan neuvojen avulla löysin lopulta sisälle lämpimään. Tuolloin oli paljon lunta maassa ja ihan tajuttoman kylmä! Astuin autosta ulos ja jäädytin näppini siinä ohjeita kysellessä.

Studiolla katselin ympärilleni hyvin kiinnostuneena. Paljon rekvisiittaa, siis PALJON. Se, mikä ei ollut kuvausaluetta, oli erilaisten vaaterekkien, tuolien, sohvan ja vaikka minkä muun kuvaus hilpetöörin peitossa. Mekin käytettiin paljon noita ympäriltä löytyviä juttuja kuvissa, kuten tuossa ensimmäisessä kuvassa olevaa sohvaa tai toisen kuvan tynnyriä.

Pääsin kuvailemaan mustalle taustalle ja kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä! En rehellisesti sanottuna onnistunut ottamaan kuin pari onnistunutta kuvaa, vaikka neuvoja ympäriltä saikin koko ajan. Tanjalle tuotiin paljon rekvisiitta juttuja ja ehdottomasti alla olevan kuvan sulka ja siivet -yhdistelmä on lempparini!

Kun olin oman vuoroni käyttänyt, jäin jutustelemaan muiden kanssa. Tuli puhetta siitä, ettei malleja ole tarpeeksi ja ilmoitin halukkuuteni toimia myös mallina. Päädyin siis ihan vahingon kautta erään Marian sekä Joonan kuvattavaksi. Pakko kyllä sanoa, että nautin! Pitkästä aikaa sai vain heittäytyä ja tehdä mitä mieleen juolahti. Innolla odottelen muita minusta otettuja kuvia ;)

Malli: Tanja Paajala

Innostuin studiokuvaamisesta niin paljon, että päädyin viikon sisään kuvaamaan lisää! Tällä kertaa kyseessä oli opiskelijastudio ylioppilaskylässä. Tuo tila oli matala (sain kämmenet kattoon ongelmitta) ja karu. Radiokin toimi vain silloin, kun joku seisoi oikealla paikalla! :D Studiolle minua opastamaan lähti Tomi ja malliksi Minorea (hänestä toinen postaus täällä >KLIK<).

Minoreaa kysellessäni ehdotin hänen cosplay-taustasta tietäen valitsemaan asun, josta haluaisi kuvia. Alla olevaan asuun hän päätyi ja tykästyin niin paljon! Tuo huulipuna on muuten todella herkullinen ;)

Tällä kertaa suurin osa kuvista onnistui ja pääsin oikeasti testailemaan valojen kanssa toimimista. Nyt osasin jopa huomioida asioita, toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Me Tomin kanssa säädettiin hirveästi ja ihanan kärsivällisesti Minorea jaksoi odotella aina pohdintojen välissä. Opin tuolta kerralta niin paljon lisää! Ehkäpä joku kerta lähden kokeilemaan jonkin oman projektin kanssa uudestaan.

Tällaisia kokemuksia minulla studiokuvaamisen aloittamisesta.

Onko teillä kysyttävää?

Malli: Minorea von Deese

Malli: Minorea von Deese

Malli: Minorea von Deese

Malli: Minorea von Deese

Hakuammuntaa vai onnistuminen?

Minulla meni hermot. Miljoona kertaa. Turhauduin. Yritin uudestaan. Korjasin ja yritin piilottaa aiempia virheitä.

Siinä päällimmäisiä fiiliksiä, joita tunsin näitä kuvia edeltäneessä meikkaushetkessä.

Malli: Ilona Anttila

Me aloitettiin Ilonan kanssa ihan erilaisella suunnitelmalla, joka kariutui aika nopeasti siihen, etteivät meikkini olleet tarpeeksi pigmenttisiä halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämän aion korjata mahdollisimman pian, jotta vastaisuudessa saan ideani toteutettua eikä tule tällaisia "no jos kokeillaan näin" -tilanteita.

Tavoiteltiin paljon värikkäämpää lopputulosta, mutta päädyttiinkin tällaiseen hieman nukkemaiseen tyyliin. Lopputulokseen olen oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen kaiken sen sähläämisen ja epätoivon jälkeen. Meinasin monesti heittää hanskat tiskiin ja ehdottaa kuvausten siirtämistä. Itsepintaisesti sitä kuitenkin jatkettiin, onneksi oli kärsivällinen ilopilleri mallina!

Hetken mielijohteesta lisäsin nuo mustat "kolmiot" poskille, mikä tekikin tähän sen "jutun". Pääajatus miula olikin kuvailla miun viimeaikaisista kuvista poikkeavia otoksia. Lähdettiin hakemaan hieman erikoisempaa ja lopulta saavutettiinkin se!

Käytiin kuvailemassa ihan tässä lähellä Harjulla. Kokeiltiin iloista, surullista, ahdistunutta... Kyllä näistä otoksista monta lempparia löytyi! Kiitokset Ilonalle kärsivällisyydestä ja rohkaisevista sanoista, ensi kerralla paremmalla menestyksellä meikin suhteen ;)

Heipsun o/

Kaikki(alta) voi löytää onnen siemenen

Suomalaiset mielletään hyvin usein jöröiksi, murahteleviksi ja sisäänpäin suuntautuneiksi. Olemme synkistelijöitä. Emme tervehdi tuntemattomia, saati juttele noin vain mukavia. Minullekin tämä on arkipäivää, en keskustele tuntemattomien kanssa, ja aika usein kadulla kulkiessani katse on puhelimessa tai vaihtoehtoisesti maassa.

Eräänä päivänä hyvä ystäväni soitti ja puhuttiin pitkästä aikaa vähän vaikka mistä. Samaan aikaan hän teki ruokatilausta, muistaakseni, Subwayssä.  Tilauksen ohessa hän aloitti keskustelun ihan arkipäiväisistä asioista palvelevan henkilön kanssa: "On muuten kiva sää ulkona!" Kuuntelin hämmentyneenä taustalla, miksi joku teki niin?

Tilauksen vastaanottamiseen ei kulunut tavallista pidempään aikaa, vaikka sen tekemisen ohessa olikin lyhyt keskustelu. Selkeästi kummankin päivä kuitenkin parani asiakaspalvelijan heleästä naurusta päätellen.

Tuntuu kuin olisin jälleen herännyt johonkin uuteen ja ihmeelliseen. Miten pienellä voikaan toisen päivää piristää. Miten niin pienessä hetkessä voi olla avain onnellisuuteen?

Joskus sitä itsekin huomaa olevansa muriseva mörökölli. Tuntuu kuin kaikki saisi suupielet painumaan alaspäin. Tekisi mieli huutaa, tai ainakin huudattaa musiikkia liian kovalla.

Samaan aikaan ympärillä on usein kuitenkin se sama arki. Arki, josta parhaimpina päivinä voi löytää jotain uutta ja todella kaunista. Kävin heittämässä viikonloppureissun Savonlinnaan, kotikonnuilleni, nyt viikonloppuna. Ne samat kadut, joita olen kulkenut koko ikäni, olivat niin erilaiset nyt.

Savonlinna on niin paljon pienempi paikka. Varsinkin nyt kesärientojen mentyä jo.

Silti Savonlinnassa oli se jokin juttu, mikä sai hymyilemään. Syksyn sävyt, ehkäpä?

Pieniä suuria iloja, sellaisia ovat nämäkin kuvat. Tutustuin Saran kautta Jennaan ja me kumpikin ollaan innokkaita kameran käyttäjiä.

Nämä kuvat on otettu eilen. Pääsin leikkimään Jennan kameralla, Canon EOS 600D:llä (omani on Nikon D7000) ja 50mm objektiivilla. Tuon objektiivin tarkennusmoottori toimi niin paljon sulavammin kuin omassa 35mm:ssä. Kävi kummasti houkuttelemaan uuteen objektiiviin sijoittaminen eilisen kuvausretken jälkeen.

Mistä sinä tulet onnelliseksi tai löydät jotain kaunista?

Kasvaminen murskaa haaveita

Pienenä haaveili monista asioista. Pienenä oli vapaa haaveilemaan monista asioista.

Ihan pienenä uhosin perustavani kaupan, jossa myydään maitoa alle eurolla. Haaveilin myös hommaavani lehmän, talon ja peltoa. Olin sitä mieltä, että kaikki tulisi saada omasta maasta ja ilmaiseksi. Leipää piti tehdä, kuten naapurissa, ihan itse ja kaupan leivälle pitäisi sanoa ei (sitten kun olisin iso). Myös vaatteet tulisi ommella itse.

Kasvaessa nuo haaveet muuttivat muotoaan, koska ymmärrystä tuli lisää. Lehmät eivät viihtyisi takapihalla, vaikka niillä olisi soma pieni aitaus. Niitä pitäisi myös ruokkia joka päivä ja paljon. Ei pienempi Johanna ymmärtänyt vielä silloin lehmien tai oman maan viljelyn päälle mitään. Haaveet eivät kuitenkaan siihen lopullisesti kariutuneet. Niitä tuli uusia. Haaveilen yhä omasta hevosesta sekä kodista, jossa voisin asua loppuikäni. Löytyi minulta myös ammatinvalintaan liittyviä haaveita: Minusta tulee isona kilparatsastaja, laulaja, näyttelijä, eläinlääkäri... Listaa voisi jatkaa pitemmällekin, aina tuli nuorelle Johannalle uusi innostus ja sen myötä haave.

Yksi noista haaveista oli myös mallin ura. Mallihaaveet syntyivät joskus kasiluokalla, kun oma ulkonäkö alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän. Lisäksi tuohon aikaan seurasin Huippumalli haussa -ohjelmaa silmä tarkkana. Minusta olisi ollut niin huippua kokeilla kaikkia niitä kuvaustapahtumia! Meren kuohuissa makaamista kaunismekko päällä tai neonväreissä loistavat vaatteet päällä pyöränselässä olemista... Tämä vanha haave nousi muistoista yhtenä päivänä, kun hyvän ystävän Millan kanssa saatiin päähänpisto laittautua ja ottaa muutamat kuvat. Sateen vuoksi jäätiin sisälle kuvaamaan. Paikkaa miettiessä päädyin ehdottamaan valkeaa seinää vasten kuvaamista. Jälkitarkastelussa todettiin näiden kuvien muistuttavan tosi paljon jotain mallikansioiden "peruskuvia".

Kuten pienelle Johannalle kävi, haave sai jäädä. Mallin ura on hyvin haastavaa ja vaikeaa, petollistakin toisinaan. Ei minusta henkilökohtaisesti olisi ollut sellaiseen, ei välttämättä nykypäivänäkään. Olin liian kriittinen itseäni ja itsestäni otettuja kuvia kohtaan, etten olisi kestänyt mallimaailman tuomia paineita. Toisin sanoen, haave oli kuollut ja kuopattu.

Aivan kuten oma lehmä takapihalla, myös monet muut haaveet ja lapsuuden toiveet ovat kaatuneet kasvamisen tuomaan realistisuuteen. Tieto ja ymmärrys lisää tuskaa. Olisi todella upeaa kyetä haaveilemaan yhtä viattomasti kuin lapsena. Haaveista pitäisi voida myös puhua ääneen, olivatpa ne millaisia tahansa. Valitettavan usein kuuleekin sanottavan jonkun haaveillessa "typeriä", että tämän tulisi kasvaa aikuiseksi. Minusta se on niin väärin! Haaveita saa ja pitää olla, myös niitä hiukan epärealistisia.

Mistä sitä tietää, jos juuri se kaikkien mielestä epätodennäköisimmin toteutuva onkin se, mikä sinusta tulee isona?