Valon Kaupunki, Tourujoen valot

Jyväskylässä järjestettiin 22.9.-24.9. Valon Kaupungiksi kutsuttu tapahtuma, jossa mm. keskustaan sekä Tourujoelle tuotiin valotaideteoksia. Keskustan Kirkkopuiston valtasivat jättikokoiset puput, Tourujoella taas nähtiin toinen toistaan ihmeellisimpiä otuksia.

Tämä oli ensimmäinen laatuaan tälläinen tapahtuma, missä olen koskaan ollut. Jenna kertoi minulle paljon tapahtumasta, millainen se oli ollut edellisenä vuotena. Nämä kuvissa näkyvät, Tourujokeen lasketut lyhdyt, olivat ehdottomasti mielenkiintoisin aihe. Niitä päädyimmekin isommalla porukalla katselemaan.

Ei ollut ihan sellaista, kun odotin. Suorasanaisesti miedompi tapahtuma kuin odotin, mutta kauniita ne valot olivat silti siinä joenuomassa lipuessaan.

Valojen katselun jälkeen siirryimme suunnattoman ihmismassan keskeltä kohti Kirkkopuistoa. Siellä alkoi yhdeksän maissa allanäkyvä tanssiesitys. Nuo valot oli niin hienoja! Harmittaa tosi paljon, ettei näillä tanssijoilla ollut minkäänlaista taustamusiikkia. Oli hieman "tylsää" seurailla pelkästään valotikkujen pyörittelyä, vaikka ne sekä tanssi itsessään olivat todella upeaa!

Otin päivältä myös videota ja sen voitte nähdä alla. Siirtymissä ja asioiden johdonmukaisuudessa on paljon harjoiteltavaa, mutta tästä se lähtee! Onneksi kaikessa voi kehittyä.

Pidemmittä puheitta hyvää syksyn jatkoa kaikille! :)

Kaikki(alta) voi löytää onnen siemenen

Suomalaiset mielletään hyvin usein jöröiksi, murahteleviksi ja sisäänpäin suuntautuneiksi. Olemme synkistelijöitä. Emme tervehdi tuntemattomia, saati juttele noin vain mukavia. Minullekin tämä on arkipäivää, en keskustele tuntemattomien kanssa, ja aika usein kadulla kulkiessani katse on puhelimessa tai vaihtoehtoisesti maassa.

Eräänä päivänä hyvä ystäväni soitti ja puhuttiin pitkästä aikaa vähän vaikka mistä. Samaan aikaan hän teki ruokatilausta, muistaakseni, Subwayssä.  Tilauksen ohessa hän aloitti keskustelun ihan arkipäiväisistä asioista palvelevan henkilön kanssa: "On muuten kiva sää ulkona!" Kuuntelin hämmentyneenä taustalla, miksi joku teki niin?

Tilauksen vastaanottamiseen ei kulunut tavallista pidempään aikaa, vaikka sen tekemisen ohessa olikin lyhyt keskustelu. Selkeästi kummankin päivä kuitenkin parani asiakaspalvelijan heleästä naurusta päätellen.

Tuntuu kuin olisin jälleen herännyt johonkin uuteen ja ihmeelliseen. Miten pienellä voikaan toisen päivää piristää. Miten niin pienessä hetkessä voi olla avain onnellisuuteen?

Joskus sitä itsekin huomaa olevansa muriseva mörökölli. Tuntuu kuin kaikki saisi suupielet painumaan alaspäin. Tekisi mieli huutaa, tai ainakin huudattaa musiikkia liian kovalla.

Samaan aikaan ympärillä on usein kuitenkin se sama arki. Arki, josta parhaimpina päivinä voi löytää jotain uutta ja todella kaunista. Kävin heittämässä viikonloppureissun Savonlinnaan, kotikonnuilleni, nyt viikonloppuna. Ne samat kadut, joita olen kulkenut koko ikäni, olivat niin erilaiset nyt.

Savonlinna on niin paljon pienempi paikka. Varsinkin nyt kesärientojen mentyä jo.

Silti Savonlinnassa oli se jokin juttu, mikä sai hymyilemään. Syksyn sävyt, ehkäpä?

Pieniä suuria iloja, sellaisia ovat nämäkin kuvat. Tutustuin Saran kautta Jennaan ja me kumpikin ollaan innokkaita kameran käyttäjiä.

Nämä kuvat on otettu eilen. Pääsin leikkimään Jennan kameralla, Canon EOS 600D:llä (omani on Nikon D7000) ja 50mm objektiivilla. Tuon objektiivin tarkennusmoottori toimi niin paljon sulavammin kuin omassa 35mm:ssä. Kävi kummasti houkuttelemaan uuteen objektiiviin sijoittaminen eilisen kuvausretken jälkeen.

Mistä sinä tulet onnelliseksi tai löydät jotain kaunista?