Kaikki(alta) voi löytää onnen siemenen

Suomalaiset mielletään hyvin usein jöröiksi, murahteleviksi ja sisäänpäin suuntautuneiksi. Olemme synkistelijöitä. Emme tervehdi tuntemattomia, saati juttele noin vain mukavia. Minullekin tämä on arkipäivää, en keskustele tuntemattomien kanssa, ja aika usein kadulla kulkiessani katse on puhelimessa tai vaihtoehtoisesti maassa.

Eräänä päivänä hyvä ystäväni soitti ja puhuttiin pitkästä aikaa vähän vaikka mistä. Samaan aikaan hän teki ruokatilausta, muistaakseni, Subwayssä.  Tilauksen ohessa hän aloitti keskustelun ihan arkipäiväisistä asioista palvelevan henkilön kanssa: "On muuten kiva sää ulkona!" Kuuntelin hämmentyneenä taustalla, miksi joku teki niin?

Tilauksen vastaanottamiseen ei kulunut tavallista pidempään aikaa, vaikka sen tekemisen ohessa olikin lyhyt keskustelu. Selkeästi kummankin päivä kuitenkin parani asiakaspalvelijan heleästä naurusta päätellen.

Tuntuu kuin olisin jälleen herännyt johonkin uuteen ja ihmeelliseen. Miten pienellä voikaan toisen päivää piristää. Miten niin pienessä hetkessä voi olla avain onnellisuuteen?

Joskus sitä itsekin huomaa olevansa muriseva mörökölli. Tuntuu kuin kaikki saisi suupielet painumaan alaspäin. Tekisi mieli huutaa, tai ainakin huudattaa musiikkia liian kovalla.

Samaan aikaan ympärillä on usein kuitenkin se sama arki. Arki, josta parhaimpina päivinä voi löytää jotain uutta ja todella kaunista. Kävin heittämässä viikonloppureissun Savonlinnaan, kotikonnuilleni, nyt viikonloppuna. Ne samat kadut, joita olen kulkenut koko ikäni, olivat niin erilaiset nyt.

Savonlinna on niin paljon pienempi paikka. Varsinkin nyt kesärientojen mentyä jo.

Silti Savonlinnassa oli se jokin juttu, mikä sai hymyilemään. Syksyn sävyt, ehkäpä?

Pieniä suuria iloja, sellaisia ovat nämäkin kuvat. Tutustuin Saran kautta Jennaan ja me kumpikin ollaan innokkaita kameran käyttäjiä.

Nämä kuvat on otettu eilen. Pääsin leikkimään Jennan kameralla, Canon EOS 600D:llä (omani on Nikon D7000) ja 50mm objektiivilla. Tuon objektiivin tarkennusmoottori toimi niin paljon sulavammin kuin omassa 35mm:ssä. Kävi kummasti houkuttelemaan uuteen objektiiviin sijoittaminen eilisen kuvausretken jälkeen.

Mistä sinä tulet onnelliseksi tai löydät jotain kaunista?

Hetki ennen pimeää

Hei vaan kaikille!

Elämä on alkanut tasoittua ja rutiineja muodostua. Uuden kaupungin hohto ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään.

Aika paljon elämä tuntuu pyörivän PokemonGo:n ympärillä yhä edelleen. Valitettavasti vai "valitettavasti"? Olen tuon pelin tiimoilta pyörähtänyt muutamassa miitissä ja tutustunut sitä kautta uusiin ihmisiin. Tuo peli saa yhä liikkumaan, välillä jopa juoksemaan. Varsinkin silloin, kun Kirkkopuistossa huudetaan DRAGONITE! Voi sitä pienten ihmisten riemua :)

Syksy on tuonut viilenevät säät ja on jotenkin ihana pukeutua vähän lämpimämmin. Olen mm. kaivanut lemppari villapaidan esiin. Siihen on ihana pukeutua kotona löhötessä. Myös pimeä tulee aikaisemmin, joten tälläisten auringonlaskujen värittämiä kuvia on paljon helpompi saada.

Alhaalla vielä muuttamiseen liittyvä päivitysvideo YouTuben puolella. Toivottavasti tykkäilette!

Me palataan ensikerralla, moimoi!

Arkistojen kätköistä voit löytää aarteen

Ihmismieli on siitä jännä, että se kykenee muokkaamaan asioista positiivisia monen vuoden jälkeen. Mahdollisesti myös hyvinkin nopean aikataulun mukaan. Jokin asia, joka on satuttanut vielä parisen vuotta sitten saattaakin aiheuttaa tänä päivänä hallitsemattoman hymyn kasvoille.

Nelisen vuotta sitten, kun aloittelin tätä blogia, julkaisin tähän reissuun liittyen kolme kuvaa. Ne olivat mielestäni parhaimmat kaikista 976 kuvasta. Kuvien ottamiseen liittyi valtava määrä tunteita ja ajatuksia, päivä ei ollut kaikkein paras. Minulla oli aika isosti hälläväliä asenne näiden ottamiseen. Nyt, neljän vuoden jälkeen, eksyin katselemaan vanhoja valokuvakansioita ja mitä löysinkään.





Muistan tuon päivän niin monin tavoin. Joskus sen muisteleminen toi pahan maun suuhun, mutta nyt useamman vuoden jälkeen vaan hymyilyttää. "Olinpas typerä kakara joskus", ajatukset kertovat minulle.

Onneksi nämä tuli otettua, vielä suuremmaksi onneksi myös säästettyä. Näiden löytyminen oli parasta, mitä on hetkeen tapahtunut. Sain pitkään kateissa olleen kuvausinspiraation, vielä isomman kiitoksen voisin ojentaa kuvissa esiintyvälle Lauralle. Päivän piristyskuvia löytyi nimittäin useampiakin näiden joukosta: milloin hän yritti syödä jotain sientä, milloin hypittiin puuhun ja milloin taas irvailtiin kameralle.

Upea asenne olla kuvattavana!

Näistä kuvista innostuneena kohti uusia haasteita ja tuulia ;) Laittakaahan kommenttia, mitä tykkäsitte tälläisistä kuvista?