perjantai 27. tammikuuta 2017

Maalari maalaa taloa...

...sinistä ja punaista...

Model: Minä
Muah (maku-up and hair): Minä
Photography: Petteri Kaakinen

 photo minPetterinkuvattana 1 of 3_zpsp0ogf60r.jpg

Heippa!

Tammikuu lähenee loppuaan ja minusta tuntuu etten ole ehtinyt tekemään mitään, mutta sitten taas on ollut liikaa tekemistä. Tuttua? Minulla pyörähtää kohta viimeiset 28. päivää nykyisessä asunnossa ja olen sen myötä myynyt paljon tavaroita pois. Sen lisäksi aloitin työt autoilevassa tiimissä. Kaikki uusi saa silmät painamaan jo kahdeksan aikaan. Näillä näkymin olen porrassiivojana syksyyn asti, ja jos onni suo, sen jälkeen suuntaankin koulunpenkille!

Valokuvaamisen saralla on ollut hyvin vaihteleva menestys. Olen päässyt malleilemaan peräti kahdesti, mutta kuvaamaan en kertaakaan! Pyytelin itselleni mallia facebookissa ja yhtäkkiä olikin hirmuinen porukka lähdössä. Lopulta meitä lähtikin vain minä ja kaksi muuta kuvaajaa, enkä lopulta itse päässyt kuvaamaan ollenkaan. Päädyin kuitenkin malleilemaan, niitä kuvia voit käydä vilkaisemassa facebookista (>KLIK<).

 photo minPetterinkuvattana 2 of 3_zpsg1ld4yzb.jpg

 photo minPetterinkuvattana 3 of 3_zps74nsypvt.jpg

Viime lauantaina lähdettiin toteuttamaan hieman epäselvää ideaa Petteri Kaakisen kanssa. Hän etsi malleja facebookissa ja tykkään todella paljon hänen kuvaustyylistään. Siksi heittelin yksityisviestiä ja sovittiinkin idean löytyessä lähteä kokeilemaan. Pohjaidea itsellä olikin synkkää rosoisella taustalla. Idea muotoutui kuitenkin sinisellä ja punaisella salamalla kuvaamiseksi erään Pinterestissä vastaan tulleen kuvan kautta.

Sovittiin Petterin kanssa kuvausaika ja paikka, mietittiin myös alustavasti studiossa mustaa taustaa vasten kuvailua. Kuvauspäivänä vaihdettiin hieman lennossa lokaatio kuitenkin kallioseinäksi jossain suuressa tunnelistossa.

Nämä olivat kyllä ehdottomasti nopeimmat kuvaukset, joissa olen käynyt! Poikaystäväkin ihmetteli, kun puolentoista tunnin jälkeen kotiuduin. Ei se mukamas nyt niin nopeasti voinut tapahtua :P Onnistuneita ruutuja tallentui mielestäni useampi ja aika ison listan omista lemppareista palautinkin Petterille. Hän nimittäin antoi valita kaikista otetuista ne omat suosikit! Tämä oli itselle ihan uusi käytäntö mallikuvauspuolella (hää- ja tapahtumakuvauksista tämä onkin tuttua). Oli kyllä kiva ratkaisu!

Mitäs mieltä olette? :) Lisää kuvia löytyy myös facebookissa kansiosta "Minä mallina" (>KLIK<).

 photo minPetterinkuvattana 2 of 2_zpsi7e3ra4w.jpg

 photo minPetterinkuvattana 1 of 2_zpshigg99eo.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kamera Nikon D7000
Objektiiveina Nikon af-s dx 18-55mm
Nikkor Af-s 55-300/4.5-5.6g VR
Nikkor Af-s 85mm 1.8G