perjantai 5. elokuuta 2016

Savonlinnan synttärijuhlat

 photo olavinpaiva 1 of 3_zps46u4dhlh.jpg

 photo olavinpaiva 2 of 3_zpsoyo3w2ko.jpg

 photo olavinpaiva 1 of 5_zpsoeuwckyz.jpg

Hyvää syntymäpäivää synnyinkaupunkini!

Kotikaupunkini täytti 29.7. Olavin päivänä 377 vuotta. Silloin täällä on tapana juhlia hieman isommin: museoihin on vapaa tai hyvin edullinen sisäänpääsy, Olavinlinnaan pääsee tutustumaan eurolla, torilla on live-musiikkia ja paljon kauppiaita sekä paljon paljon muuta. Kaiken kruunaa 12 ammuttavat raketit, jotka näin tänä vuonna ensimmäistä kertaa koskaan. En ole aiemmin juhlistanut Olavin päivää kovin kummoisesti, joskus yläasteella taisin olla kaveriporukalla kerran liikenteessä. Yleensä kuitenkin perheeni kesälomareissu sijoittui juuri näihin aikoihin, joten olen missannut jonkun verran mahdollisuuksiakin juhlistaa päivää :)

 photo olavinpaiva 2 of 5_zpsafhxcjv6.jpg

 photo olavinpaiva 4 of 5_zpseu3teexn.jpg

Tänä vuonna asiat olivat kuitenkin toisin. Useiden sattumien kautta päädyin viettämään päivää kahden minulle tärkeän ihmisen seurassa. Me käveltiin ympäri kaupunkia, juteltiin vastaantulevien tuttujen kanssa ja kuvailtiin Olavinlinnan rannassa. Aiemmin päivällä hyödynsin ilmaisen sisäänpääsyn maakuntamuseoon ja kävin katsomassa poliiseista kertovan näyttelyn.

Mikä tässä päivässä oli parasta: päädyttiin vahingossa ilotulitusristeilylle. Käveltiin satamassa ja heitin puolivitsillä ajatuksen risteilylle lähdöstä. Päädyttiin tutkimaan lähtöaikoja ja kymmenessä minuutissa istuttiinkin jo m/s Elviiralla. Maksettiin risteilystä 7e per nuppi ja nähtiin ilotulitukset järveltä käsin! En ollut eläissäni kokenut mitään vastaavaa, mutta lähtisin milloin vain uudestaan!

Risteilyn jälkeen jatkoimme toisen ystävän kanssa nukkumaan seuraavan aamun työvuoron vuoksi.

Juhlistetaanko teidän kotikaupunkien syntymäpäiviä erityisesti?

 photo olavinpaiva 3 of 3_zpsf72oesmu.jpg

 photo olavinpaiva 5 of 5_zpstkxrtqn2.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kamera Nikon D7000
Objektiiveina Nikon af-s dx 18-55mm
Nikkor Af-s 55-300/4.5-5.6g VR
Nikkor Af-s 85mm 1.8G